Meistä
Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme ostivat huonossa kunnossa olevan kartanoalueen ja sen kolme rakennusta 2005. Heistä tuli kartanon historian 31. omistajat. Kartanon maat olivat vuosisatojen saatossa kutistuneet 1500 hehtaarista noin kahden hehtaarin tonttiin, tosin kauneimmalla mahdollisella paikalla järven rannassa.
Uudet omistajat aloittivat rakennusten ja puistoalueiden vaativan entisöinti ja korjausrakentamisen paikan historiaa ja perinteitä kunnioittaen. Kartanon monet salit, salongit ja vierashuoneet saivat arvokkaan sisustuksen vanhaa kunnioittaen. Päärakennuksen kunnostustöiden valmistuttua sali kerrallaan päästiin kartano avaamaan yleisölle 2008. Avajaisia juhlittiin vasta kaksi vuotta myöhemmin sen jälkeen kun suuren juhlasalin seinä- ja kattomaalaukset olivat valmistuneet. Taiteilija Pirkko Mäkelä-Haapalinnan käsistä syntyi kauniit maalaukset juhla -ja ruokasalin seiniin sekä sininen elämänpuu verannan kattoon. Härkälässä näkyy vahvasti omistajien taide harrastukset ja mielenkiinto Japanin ja Kiinan kulttuuriin. Kartano toimii nykyään suosittuna kulttuurikohteena ja juhlapaikkana huhtikuusta lokakuuhun sekä on myös yksityiskoti.
Kari Piiraisen tekemä virtuaaliesitys 360-kuvana Härkälän juhlasalista
Vuoden yrittäjä 2021
Härkälän kartano palkittiin Someron Vuoden Yrityksenä 2021.
Härkälästä sanottua
-
”Härkälän kartano ei jätä kävijäänsä kylmäksi”
Marianne Zitting, Iltalehti.fi
-
”On näitä kartanoita nähty, mutta tällaista en ole Suomessa nähnyt ikinä”
Mummo matkabloggaa
-
”Upea Härkälän kartano Somerolla yllätti meidät täydellisesti sen erikoisilla näyttelyillä”
Paula Gastonin blogi
Aikausilehdet:
Pohjolan matkan asiakaslehti kevät-kesä 2019 Härkälän kartano lumoaa kävijänsä
Gods & Gårdar nr 194 12/2016 Herrgårdsliv, Julmys på tusen kvadrat
Suomen luonto 6/2015 Häränpäitä seuraillen
Helsingin Ekonomit jäsenlehti 1/2015 Rappiokartanon pelastajista matkailuyrittäjiksi
Eeva 12/2014 Joulu on sydämen asia
Kodin Pellervo 4/2011 Härkälän uusi alku
Glorian antiikki nro 2/2011 Japani saapui Härkälän kartanoon
Maalla 1/2010 Kartano veti kotinurkille